Moi moii, täällä ollaan taas! On ollut aika pitkä tauko blogin kanssa, mutta nyt olisi tarkoitus ryhdistäytyä ja palata ruotuun! Syynä tauon jatkumiseen vielä häämatkan jälkeen on itseasiassa ollut yksinkertaisesti se, ettei olla oltu yhtäkään viikonloppua kotona ja sitten taas arkena en ole ylipäätään avannut konetta kertaakaan. Haluan kuitenkin kertoa kaiken mahdollisen (no kaiken sellaisen mikä on mahdollista kertoa julkiseen blogiin :D) meidän häistä ja häämatkasta! Molemmista nimittäin on paljon kerrottavaa, suprise suprise. Ehkä joku saa jotain vinkkejä myös oman hääpäivän suunnitteluun, tiedän ainakin yhden parin jota kiinnostaa häät Boathousessa... ;)
Ei olla saatu valokuvaajalta vielä paljoakaan kuvia meidän häistä, sillä hän on ollut lomalla (ja me sanottiin että hänen ei lomansa aikana tarvitse meidän kuvia editoida koska mekin oltiin matkoilla) ja sen jälkeen kiiruhtanut lyhyellä varoitusajalla tulleiden töiden parissa. Mutta eiköhän ne loputkin kuvat ala pikkuhiljaa valmistumaan! Ja tosiaan se miksi olen valokuvaajan kuvien armoilla on se, ettei meillä ole itsellä oikeastaan yhtäkään kuvaa koko hääpäivästä! Meitä ei kännykät kädessä nähty hääpäivänä. Tavallaan harmittaa ettei edes yhtä kunnollista kuvaa saanut omaan puhelimeen, mutta toisaalta päivä sujahti muutenkin jo niin törkeän nopeasti ohi, että hyvä vaan ettei tullut tuhlattua minuuttiakaan puhelimen räpeltämiseen.
Laitan pienen teaser-kuvan, joka sattuu olemaan se ainoa kuva mikä mun puhelimelta löytyy. Tai no kahdesta kuvasta tehty kuva. Otin nämä hotellilla ennen lähtöä valokuvaukseen. Arvaako joku hääpuvuista kiinnostunut mikä puku on kyseessä? ;)
Aion muuten myydä hääpukuni, joten second hand-puvusta kiinnostuneiden kannattaa pysytellä tutkalla! Ja jos joku nyt kiinnostui puvusta jo tämän surkeaakin surkeamman kuvan perusteella niin viestiä saa laittaa.